Käytiin viikonloppuna harrastamassa neidin kanssa metässä kävelyä ja mätsärissä olemista. Mimu sai olla ensimmäistä kertaa metässä ihan irti pitemmän matkan. Kerran vaan neiti lähti linnun perään muuten oli tosi nätisti ja jäi aina odottelemaan meitä muita. Voe mahoton ku intoa riitti ja mielenkiintosia asioita metästä. Mutta kyllä sitä tultiin aina välillä kutsusta käymään, josta saikin palkkioksi aina nakin paloja.

 

Neiti niin nätisti välillä istahti paikoilleen napittamaan meitä. Toistekin voi siis päästää neidin vapaaksi metsään juoksentelamaan!

Mimu tarkkaavaisena ja keskittyi mitä tapahtui ympärillä.

 

Käytiin tosiaan sunnuntaina ensimmäistä kertaa Mimun kanssa mätsärissä. Neiti oli ensin aika "villinä" kun niiin paljon koira-kavereita ja kaikkia olis pitäny päästä tervehtimään. Hassuinta muuten oli, että neiti ÄRISI eräälle koiralle!  Ei oo muute aikasemmin pahemmin ärissy kellekkää, mutta nytpä äris. Kyseinen koira muisteekseni yritti alunperin tulla meidän luokse, mutta ei päässyt. 

Neiti oli ihmeen hyvin mielestäni kehässä, vaikkemme kauhean hyvin pärjänneetkään. Saatiin sininen nauha ja tiputtiin vasta kuudentena sinisten kehästä. Harmittaa suunnattomasti, kun mätsärit olivat mielestäni huonosti järjestetty ja "tuomari" ei kattonut kuin vain hampaat ja juoksua. Olisi ollut kiva kuulla sitä arvostelua mitä odoteltii, mutta jäi saamatta.. Yleensä on jotain kommenttia saanut edes kuulla koirasta jota olen käyttänyt mut nyt ei :(

 

Ja näin nätisti sitä mentiin sit kehässä ;) Pientä seisomis+laukka ongelmaa oli välillä havaittavissa!