Syksyn kuulumiset

Huh huijaa! Onkin aikaa, kun viimeksi olen kirjoitellut. Aika on kulunut kuin siivillä kaikkien hommien kanssa. Muutimme Mimun ja poikien kanssa vihdoin ja viimeinen omaan asuntoomme, Niinivaaralle. Asumme tällä hetkellä 41 neliön kaksiossa, jossa on oma parveke ja sauna. Avo-keittiö ja erikseen makuhuone. Ja tämä muutto tapahuit lokakuun 1. päivä. Voe mahoton mikä homma tässä tavaroiden purkamisessa on ollu. Mutta ihanaa saada vihdoin "oma elämä". Ei enään muiden nurkissa pyörimistä vaan ihka omassa asunnossa. Meillä ei ole juurikaan nettiä, kestää sen takia aina tämä raaputtaminen myös

Mimu kummasteli aluksi, kun kannoin huoneseeni laatikoita. Ja ne laatikot oli muuten älyttömän pelottavia asioita! Neiti hieman kummastele, kun laittelin tavaroita hiljattain laatikkoon. Ja muutaman viikon päästä kamoja kannettiinkin jo uuteen paikkaa. Sekös itketti, kun olin kantamassa tavaroita ja neiti joutui olemaan kopassa (näin ollen ei ollut jaloissa eikä karkaamassa omille teilleen). Kamala itkeminen kuului: " Mihin sie meet?! ÄLÄ JÄTÄ MUA!! ". Kun olimme saaneet äitini, poikaystäväni ja hänen isänsä kanssa kannettua asunnolle tavarat pidimme huili tauon ja senpä jälkeen sitä oltiikin matkaamassa Mimun kanssa uuteen asuntoon. Sekös Mimusta olikin jännää puuhaa. Niin paljon uusia hajuja. Kämppää ympäri piti kipitellä menemään. Asunnossahan oli vieläpä kissa ennen asunut, liekkö jäänyt kissasta vielä joitakin tuoksuja? Ihmeen hyvin neiti on oppinut olemaan kerrostalossa jo heti alkuun. Aluksi vain tarpeiden teko tuntui olevan "hankalaa", kun ei malttanut tehdä kaikkien ihanien tuoksujen takia.

Niinivaaralla on älyttömän muvakaa koiraporukkaa ja toki aivan koirattomiakin ihmisiä. Useammat tuntuvat olevan aidosti kiinnostuneita juttelemaan kaiken maailman asioista ja antamaan erilaisia neuvoja esim. minne yhdistykselle kannattaa hivuttaa itsensä. Kun Mimulla ei oikein tuo näyttely ura onnistu, niin moni on sanonut vahvistuksia agility ja toko-maailmaan. Agilityyn olemme saanaat kuulla monesti kutsua, Mimun nopeiden juoksunäytteiden ansiosta. Potenttiaalia neidillä tuntuu muutenkin olevan. Kävimme nimittäin pentukurssilla JoVe:n järjestämässä, jota oli 7+1 kertaa.

Pentukurssilta saatiin paljon kontakita toisiimme Mimun kanssa. Uusia asioita opittiin molemmat. Hauskaa oli meillä molemmilla. Energiaa neidillä olisi ollut vielä pidemmäksikin aikaa, mitä kurssia oli. Neiti nautti kaiken laisista tehtävistä, mitä teimme. Kävimme Noljakan Pilkon "takana" olevalla rauniolla yhdellä kurssi kerralla. Oli ihanaa nähdä, miten neiti oli innoissaan sellaisesta kiipeily tasanteista. Mimusta homma oli helppoa ja mukavaa. Piti ihan päästä toisenkin kerran menemään. Ja mikä hauskinta, neiti ei tarvinnu mitään herkkuja avuksi Meni ihan vapaa-ehtoisesti. Todennäkösesti siis olisi helppo saada neiti innostumaan muistakin esteistä sitten. Luokse tulo on meillä vielä hieman projektina, muuten neiti osaa jo aika hyvin asioita. Vaikka, kyllähän neiti tulee aika hyvin pilliin puhaltaessa luokse.

Ja Mimusta kuvia lopuski, kaikesta tästä rumbasta

"Mie kai sit nukun tässä?"

Sulo (n. 13vko tässä kuvassa) ja Mimu koirapuistossa leikkimässä. Nää on kyllä niin parhaat kaverit, että homma on tasapuolista. Neiti osaa käyttäytyä nätisti pienten pentujenkin kanssa!