Huih!  Eilen pennut täyttivät 1vk. Kaikilla on kaksinkertaistunut paino ja voivat hyvin :)

Aada-emo hoitaa lapsiaan huollellisesti :) Aadan mielestä pennut saisivat jo ruveta noutamaan palloja, kun oli tuonut pennuille pallon laatikkoon. Näin kertoo Jaana :)

 

Eilen Jaana julkaisi pentujen nimet. Joista 3 oli minun keksimiä. Ihanaa, kun sai vaikuttaa oman pennun nimeen ^^ Pentuni nimellä on nimittäin tarkoituksensa. Tämän viikon lauantaina(1.4) pääsemme ensimmäistä kertaa näkemään toisemme kasvotusten :) Edellyttäen toki, että pennuilla on silmut auki :) En ole vielä päättänyt kumman söpöläisen otan itselleni, mutta lauantaina tämäkin asia selviää. . Moni olisi jostain kumman syystä innostunut lähtemään mukaani katsomaan pentuja. Olen aivan varma, että ainakin jollekkin muulle iskee pentukumee entisestää! Nimittäin äitilleni. 

Pääsee myös kuvailemaan pentuja. Saa nähdä miten vikkeliä otuksia ovat, kun ovat silmät auki ensimmäisiä kertoja :) Toivon ainakin kovasti, että edes tytöillä olisi silmut auki niin voisi paremmin tehdä tuttavuutta :) Vaikka kivahan se olisi, jos kaikilla pennuilla olisi silmut auki :)

Jotenkin tuntuu omituiselta tavata oma pentu, mutta toisaalta onhan se ihanaa ja todenmukaista. Mutta jotenkin tuntuu niin omituiselta miten toive toteutuu viimein :') Nytten täytyisi melkein viikko vain jaksaa odotella pentujen luo pääsyä