Oih! Kävin eilen hakemassa tyttösen kotia! Pe- la yönä en saanut hirveästi unta ja nousin pystyyn jo 6.15. Minun oli tarkoitus olla Joensuussa n. 11 maissa. Noh , minäpä reippaana tyttönä olin jo klo.09.30. Voi että odotin ja odotin innoissani, että pääsen hakemassa tytön kotia! Ennen, kun hain äitini kanssa Mimun, niin kävimme ostamassa tytölle 10kg ruokasäkin. Ainakin riittää syömistä pitemmäksi aikaa. Kello läheheni vasta 11.15, kun lähdimme kohti Uimaharjua Pysähyimme jätskeille Enossa, että aika kuluisi hieman. Kumminkaan en pitkään malttanut odotella. N. 12 aikoihin olimme Jaanan luona ja voi että tyttö oli kasvanu ihan hirmusesti!  Ja tyttö juoksi suoraan minun luokse, kun Jaana laski hänet alas Voi sitä armotonta pusuttelua!

 

Kun aloimme jatkaa matkaa kotia kohti, alkoi Mimulla pieni hämmennys inahdukset. Tyttönen matkusti boksissa, että oppisi ihan pentuna siihen. Alku matka oli pientä ininää mutta pian kumminkin tyttö asettui. Kävimme ensin vanhempieni kotona  pyörähtämässä, jossa odotti jo kaksi innokasta tutustujaa: toinen veljistäni ja isäni. Voi sitä riemua, kun tyttö pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin. Kauhia pusuttelu Jonkun aikaa pyöriessä, matkustimme siskoni luokse jonne muutin eilen. Kauhia muistuttelu alkoi, kun rupesimme tavaroita ottamaan autosta "minäkin olen täällä! mie haluan pois tästä kopasta!"

Mimu on tainut murskata jo monen ihmisen sydämen eilen.

Mimu sai tutustua eilen myös Körmy- setään ja Urho- setään. Tutustuminen tehtiin yksitellen, koska koko eroa on huimasti! Tämä sujui hyvin. Mimu taisi ihastua Urho - setään, kun mielellään olisi leikkinyt Pian koko kolmikko pääsikin olemaan yhdessä, mutta valvovien silmien alla. Poitsut hieman kummastelevat: "mikä toi on olevinaan? Hei! Sehän on tyttö!"

Kävimme eilen pika kalastuksellakin ja Mimu pääsi taas matkaaman autossa. Neidin kanssa kävelimme ja tutkimme kummallista luontoa. Ja voi nami! Millaisia herkkuja aallot olivat tuoneet rannalle! Neiti kävi myös hieman kahlaamassa, muttei vielä 4 jaloin.

Yökin meni hyvin. Mimun oli vain hankala valita, missä olisi kaikista paras nukkua. Paikkoja kun sattuu olemaan monen laista. boksi, ihanan pehmeä peti, lattia, sängyn alla, sohvan alla tai minun vieressä lattialla ^^  Herätyksen sain n. 4.30- 5.00 väliin. Mutta unia jatkettiinkin melkein saman tien. Puoli yhdeksän maissa neiti heräili ja minä heräilin myös. Ja voi että, minkälaisen heräilyn sainkaan   Kamala nuoleminen alkoi ja hyppely!

 

Mimusta olen jo huomannut muutamia terrierin rodunomaisia piirteitä. Mimu ei luovuta, jos hän tahtoo päästä terasille hyppämään. Yrittää niin kauan, että pääsee mukaan istumaan. Auttaa ei saa, koska hän tahtoo iha ite! Tämä kävi selväksi, kun nostin tytön ylös, mutta neiti menikin saman tien alas ja aloitti taas pomppimisen. Terassilta (korkealta kohi)/sohvalta en anna lupaa hyppiä ettei käy hassusti.

 

Mimu on niiiiiin ihana syli vaavi Energiaa riittää, mutta kyllä unikin maittaa Eilen vaan neiti ei menannut malttaa nukkua, kun oli niiin paljon kaikkea kivaa. Yöllä' sitä sitten nukuttiinkin ja tänään myös. Tälläkin hetkellä neiti nukkuu vieressäni. Osittain lattialla, osittain miun pedillä ja hieman peiton päällä. Toinen osaa ottaa rennosti vauhdissakin

Lopuksi hieman kuvia!

 

Vanhempieni luolta.

Tämä kuva, on omistettu Jaanalle! 

 

Tässä pari tutustumis kuvaa

Körmy - setä

Urho - setä

Katsotaan, milloin maltan taas laitella kuvia ja tietoa meistä Aika lentää kuin siivillä, kun on pieni ystävä rinnalla